Vuonna 1980 Sri Advaita Acaryan Shantipuran kodin pääpujari saapui ISKCON:in Mayapurin temppeliin kantaen mukanaan kopiota Srila Prabhupadaa käsittelevästä Back to Godhead -artikkelista, jonka otsikko on ”Elämänmittainen valmistautuminen” (A Lifetime in Preparation). Pujari sanoi näin:
Juuri äskettäin mieleeni juolahti hämmästyttävä oivallus, jonka halusin jakaa kaikkien bhaktojen kanssa.
Olen ollut pujari ja sevaite (alttaripappi ja palvelija) Advaita Acharyan talossa monta vuotta. Olin siellä jo 1940 ja -50 luvulla. Tuolloin huomasin, että yksi grihasta (naimisissa oleva herrasmies) bengali-bhakta kävi temppelissä melko säännöllisesti. Hän oli pukeutunut valkoiseen khadi dhotiin ja kurtaan, ja hän tuli aina yksin. Hän istui temppelin takaosassa kenellekään puhumatta, ja lausui harinamaa (Jumalan pyhiä nimiä) japahelmillään hyvin hiljaa ja keskittyneesti. Huomasin, että hän vieraili säännöllisesti, noin kerran kuukauden tai kahden aikana.
Monen tunnin chanttaamisen jälkeen hän lähtiessään aina kiitti minua
Hänen läsnäolonsa oli syvällinen, ja kiinnostuin hänestä. Koska hän vaikutti vakavalta ja keskittyneeltä, en koskaan puhunut häiritäkseni häntä. Joskus satuin huomaamaan, että kun hän lausui Hare Krishna-mantraa, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä ja äänensä tukahtui.
Sitten hän ei tullut hyvin pitkään aikaan
Muistan kuitenkin selvästi, että elokuussa 1965 näin sahramipukuisen sannyasin (kieltäytymyksen elämänvaiheen harjoittaja, matkustava saarnaaja) istumassa temppelin takaosassa. Hetkessä tunnistin hänet vanhaksi ystäväkseni aikaisemmilta vuosilta. Hän istui taas pitkän aikaa temppelin takaosassa lausuen Hare Krishna-mantraa japahelmillään. Näin vain kun hänen helmensä liikkuivat, ja hänen silmänsä sulkeutuivat keskittyneeseen antaumukseen. Pyhää Nimeä lausuessaan hän itki häpeilemättä – vielä enemmän kuin ennen. Lopulta illan tultua hän kumarsi syvään ja pitkään (dandavat pranama, kumartaen maahan suoraksi kuin tikku). Kun hän nousi, hän tuli luokseni ja kiitti minua jälleen sevastani (palveluksestani) täällä Advaita Bhavanissa. Kysyin häneltä: ’Kuka sinä olet? Muistan sinut monien vuosien takaa, kun kävit täällä säännöllisesti.”
Hän vastasi: ”Nimeni on Abhaya Charanaravinda Bhaktivedanta Swami Maharaja. Olen hänen jumalallisen armonsa Srila Bhaktisiddhanta Sarasvati Thakuran Srila Prabhupadan, jumalallisen mestarini, kelvoton oppilas.”
”Olen vieraillut täällä useasti, sillä Gurudevani on antanut minulle mahdottoman tehtävän. Hänen toiveensa oli, että matkustaisin valtameren yli länsimaihin ja levittäisin Sri Chaitanya Mahaprabhun yleviä opetuksia. Siellä on lukemattomia sieluja, jotka eivät ole koskaan kuulleet Sri Sri Radha-Krishnasta, ja siksi he kärsivät suuresti. En ole tiennyt, kuinka tämä hänen tehtävänsä tulee onnistumaan, joten olen tullut tänne Advaita Acharyan erityiseen taloon, jossa Hän, Nityananda Prabhu ja Sri Chaitanya Mahaprabhu kokoontuivat suunnittelemaan sankirtanaa-liikettä. Täältä he käynnistivät Jumalan rakastamisen tulvan, joka pyyhkäisi läpi Intian ja jatkuu tähän päivään asti. Olen siis rukoillut täällä erittäin hartaasti, jotta he kaikki soisivat minulle armonsa, ja voimaannuttaisivat ja opastaisivat minua. Haluan toteuttaa gurudevani toiveen, mutta tunnen olevani kelvoton.”
Kun hän puhui minulle, näin taas kyynelten valuvan hänen poskilleen
Sitten hän jatkoi: ”Huomenna lähden Kalkuttaan matkustaakseni laivalla valtameren yli Amerikkaan. En tiedä mitä minulle siellä tapahtuu, mutta rukoilen täällä vilpittömästi apua.” Sitten hän pyysi hyvin nöyrästi minulta siunauksiani. Olin todella liikuttunut tämän vaishnavan vilpittömyydestä ja päättäväisyydestä katsellessani hänen lähtöään.
Muutama vuosi myöhemmin huomasin ensimmäistä kertaa valkoihoisten vaishnavien saapuvan Advaita Bhavaniin
Heillä oli yllään dhotit ja sarit, ja he lausuivat Hare Krishna-mantraa tulasi-japamalalla. En koskaan puhunut heille, kunnes yksi heistä antoi minulle tämän amerikkalaisen Back to Godhead -lehden. Kun katsoin sen valokuvia, tunnistin yhtäkkiä kuvan perustaja-acaryasta, joka oli tuonut Krishna-tietoisuuden länteen. Se oli kuva ystävästäni Bhaktivedanta Swamista, joka oli käynyt rukoilemassa täällä niin monta kertaa. Sitten tajusin, että hän todella onnistui gurudevansa mahdottoman tehtävän suorittamisessa. Ymmärsin, että vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, aivan yksin ja mitään teeskentelemättä, hän todellakin aikaansai tämän loistavan ihmeen.
Heti kun näin artikkelin, tulin tänne hänen Mayapurin temppeliin kertomaan teille tästä. Tiedän, että hän on nyt lähtenyt tästä maailmasta, mutta ajattelin, että ehkä saatatte haluta tietää tämän tarinan teidän ja minunkin rakkaasta Srila Prabhupadasta.
– Ote kirjasta Srila Prabhupada, kaikkien ystävä (Srila Prabhupada, a Friend to All), kirjoittanut Mulaprakriti devi dasi