Satsvarupa: Srila Prabhupadalla oli kyky nähdä lävitsesi. Muistan kun hän teki sen minulle kesällä 1972, muutama kuukausi sen jälkeen kun hän oli antanut minulle sannyasan. Prabhupada piti Bhagavat-dharma-luentosarjan New Vrindabanassa Janmastamin aikoihin.
Palveluksena joka-aamuisen Bhagavatam-luennon opettaminen
Srila Prabhupada halusi, että kaikissa ISKCON-keskuksissa pidettäisiin päivittäin luento, jossa olisi sanskritin vuorolaulantaa ja 40 minuutin luento yhdestä Bhagavatamin säkeestä ja sen merkityksestä. Tämä merkitsi sitä, että meidän piti opiskella Bhagavatamia ja opetella lausumaan sanskritia. Olin kiertänyt Yhdysvaltojen temppeleissä käytäntöönpanemassa joka-aamuista Srimad Bhagavatam-luennointia. Tämä palvelus sopi minulle täydellisesti, ja olin iloinen. Olin erityisen tyytyväinen ajatukseen: ”Minä vain toteutan hänen määräyksiään, eikä minun tarvitse huolehtia muusta.”
New Vrindavanan Janmastami-juhlat
New Vrindabanan juhlassa tunsin ahdistusta, koska en päässyt tapaamaan Prabhupadaa. Olin vain yksi sadoista seuraajista. Koska olin ennen saanut olla enemmän hänen kanssaan, tunsin surua. Kun ilmaisin tämän Prabhupadan palvelijalle, Nanda Kumaralle, hän sanoi: ”Jos haluat, voit mennä tapaamaan Prabhupadaa taloon, jossa hän majoittuu.” Otin kutsun vastaan ja ajoimme pakettiautolla avustajani Dhrstaketu dasan kanssa.
Kun tulimme Prabhupadan eteen, Dhrstaketu kysyi:
”Prabhupada, yhdessä kirjassa sanot, että meidän pitäisi aina laulaa Hare Krsnaa 24 tuntia vuorokaudessa.”
Prabhupada sanoi: ”Ei, jos yrität, nukahdat.”
”Prabhupada”, minä sanoin, ”minulla ei oikeastaan ole mitään kysyttävää. Mutta olin ahdistunut ja halusin nähdä sinut.”
Prabhupada sanoi: ”Olet yksi vanhemmista oppilaistani. Sinun pitäisi tietää paremmin. Palvelus erossa on riittävää.”
Satsvarupa: ”Halusin vain kertoa sinulle, mitä teen.”
Silloin Srila Prabhupada sanoi: ”Mitä sinä teet?”
Se ei ollut vain sanat, vaan tapa, jolla hän ne sanoi. Ne menivät suoraan lävitseni ja saivat minut tuntemaan: ”En tee mitään.” Tunsin arvottomuuteni ja sen, etten anna merkittävää panosta Prabhupadan missiolle.
Tuohon aikaan Srila Prabhupada kiersi jatkuvasti maailmaa. Hän taisteli Bombayn temppelistä ja aloitti muita suuria projektejaan Intiassa. En tiennyt paljoakaan hänen toiminnastaan Intiassa, mutta tiesin, että jotkut oppilaat auttoivat häntä henkilökohtaisesti näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Verrattuna siihen, tunsin olevani kuin muurahainen.
Krishnan pää on tärkeä ja häntä on myös tärkeä
Koska Prabhupada oli kysynyt, vastasin, että matkustin eri temppeleissä Yhdysvalloissa ja laitoin käytäntöön joka-aamuista Bhagavatam-luennointia.
”Sinun pitäisi hankkia bussi kuten Visnujana Swamilla”, Prabhupada sanoi, ”ja matkustaa sisämaahan. Hän tekee oikein hienoa työtä.”
Satsvarupa: ”Eikö Bhagavatam-luennointi sitten ole tärkeä?”
Prabhupada suuttui ja sanoi: ”Krishnan pää on tärkeä ja Hänen häntänsä on tärkeä.” Hän selitti, että kun guru sanoo jonkin asian olevan tärkeä, se ei tarkoita, että muut määräykset eivät olisi tärkeitä. Virkistyin Prabhupadan ehdotuksesta aloittaa kiertävä bussiryhmä. Heti hänen luotaan lähdettyäni etsin vanhan koulubussin, ja ryhdyin seuraamaan Visnujana Swamin jalanjäljissä.