Ehkä kuuluisin esimerkki siitä, kuinka Prabhupada veti puoleensa oppilaidensa rakkautta oli se, kun hän halusi päästä viimeiselle parikramalleen Govardhana-kukkulan ympäri – härkävankkureilla. Bhaktat olivat keskenään eri mieltä siitä mitä tulisi tehdä: toisaalta tämä oli Srila Prabhupadan viimeinen tahto, joten se tulisi toteuttaa, ja se saattaisi jopa suoda hänelle virtaa elää. Toinen puoli oli taas varma, että matka olisi hänelle liian rasittava ja hän kuolisi siihen.
Prabhupada paljasti itsensä, kun Tamala Krishna Maharaja sanoi, ”Srila Prabhupada, tapa jolla käyttäydyt kanssamme vain syventää kiintymystä ja rakkauttamme sinuun joka hetki.”
”Se on velvollisuuteni”, sanoi Prabhupada, ja bhaktat nauroivat lämpimästi, ymmärtäen että kyllä, tämä oli hänen velvollisuutensa.
Kaikilla teoillaan Prabhupadan oli vain tarkoitus napata ja valloittaa henkisielut, ja tuoda heidät takaisin Krishnan luo. Hänen menetelmänsä oli rakastava palvelus, muttei hän tehnyt sitä itsensä vuoksi. Hän oli tuomassa heitä Krishnalle, tämä oli hänen velvollisuutensa.