Ei enempää eikä vähempää


Warning: Undefined array key "sfsi_plus_mastodonIcon_order" in /home/kaisuwin/public_html/prabhupada.fi/wp-content/plugins/ultimate-social-media-plus/libs/sfsi_widget.php on line 1806

Warning: Undefined array key "sfsi_plus_riaIcon_order" in /home/kaisuwin/public_html/prabhupada.fi/wp-content/plugins/ultimate-social-media-plus/libs/sfsi_widget.php on line 1807

Warning: Undefined array key "sfsi_plus_inhaIcon_order" in /home/kaisuwin/public_html/prabhupada.fi/wp-content/plugins/ultimate-social-media-plus/libs/sfsi_widget.php on line 1808

Warning: Undefined array key "sfsi_plus_inha_display" in /home/kaisuwin/public_html/prabhupada.fi/wp-content/plugins/ultimate-social-media-plus/libs/sfsi_widget.php on line 1899

Visakha Devi Dasi: Kerran yksi bhakta kysyi Prabhupadalta sukupuuttoon kuolleista eläimistä, kuten dinosauruksista, jotka joskus asuttivat Maata. Prabhupada lähestyi aihetta kirjoitusten pohjalta: ”Aineellisessa maailmassa on aina 8 400 000 elämän muotoa,” hän sanoi, ”Ei enempää eikä vähempää. Nämä lajit, joita pidetään sukupuuttoon kuolleina, eivät ehkä enää elä tällä planeetalla, mutta miksi otat huomioon vain tämän planeetan?”

Minulle oli opetettu, että ainoastaan meidän planeettamme oli asutettu

Kahdeksanmiljoona ja neljäsataatuhatta lajia? Elämää muilla planeetoilla? Totta puhuakseni minulla ei ollut tietoakaan siitä kuinka monta lajia oli olemassa, enkä uskonut että kukaan muukaan tietäisi varmasti. Eivätkö tutkijat säännöllisesti löytäneet uusia lajeja? Joten uskoinko Prabhupadan esittämiin kirjoitusten lausuntoihin, vaiko nykyajan tiedemiehiin? No, ainakaan Vrindavanassa en uskonut nykyajan tiedemiehiin.

Kuinka olikaan, että tunsin oloni kuin linnunmunaksi, jota järkkymättömän uskon vakaa lämpö hautoi? Oli hämmästyttävää, joskin hetki hetkeltä luontevampaa, että tarkkailin maailmaa kirjoitusten linssin läpi; että pidin Krishnaa, mystisten mahtien Herraa, kaiken ajavana voimana; että pidin itseäni henkisenä olentona, erillisenä siitä kehosta, jota asutin.

Prabhupada aina onnistui esittämään lisää dynaamista tietoa, antaen lennokkaiden ajatusten aueta edessäni ja auttoi minua pysymään kurssilla

Kirjoitukset, menestyksekkäät edeltäjämme, maaperä jolla kävelemme, rukoukset joita tarjoamme, Vrindavanan asukkaiden antaumus ja heidän kieltäymyksen yltäkylläisyys, pyhät vedet, temppelin kellojen heläjöinti ja alttarihahmot noissa temppeleissä olivat puuskia jotka kannustivat minua ja meitä muita kohti korkeuksia, kun levitimme ja vahvistimme pikkiriikkisiä siipiämme. Vietettyämme kaksi tuntia hänen huoneessaan Prabhupada sanoi, ”On myöhä. Meidän kaikkien tulisi levätä,” ja vastahakoisesti poistuin huoneesta muiden kanssa.

Matkalla Kesi-ghatan huoneeseeni istahdin alas ja tarkkailin Loi Bazaarin tapahtumia

Erilaisten maitomakeisten keot olivat korkeita makeiskaupoissa, joiden kokit kyykyssä sekoittivat maitoa leveissä wokeissaan tehden lisää makeisia. Vanhemmat ostivat kuumaa maitoa lapsilleen, ja sitä jäähdyttääkseen maidonmyyjät kaatoivat kiehuvaa maitoa toisesta astiasta toiseen levittäen samalla kätensä pitkälle toisistaan, niin että maitovanasta tuli kuin metrin mittainen valkoinen kaareva venyvä nauha, josta leijaili höyryä samalla kun se näin jäähtyi iltailmassa. Hindinkielisen tinkimisen melske ja alaskeitetyn maidon makeat tuoksut leijailivat kaiken yllä. Samalla kun katselin, virkosi minussa tuo sama täysinäinen ja rohkaistunut olo, jota olin juuri kokenut Prabhupadan seurassa.

Sydämessäni yritin saada kiinni hänen kirkkaan varmuutensa raikkaudesta ja halusta jakaa tietoa

Se että hän välitti, teki olostani kevyemmän. Tunsin, että Prabhupada piti minusta juuri sellaisena kuin olen, ja toivotti tervetulleeksi kasvavan kiintymykseni häneen, sillä se tarkoitti, että kuulisin häneltä enemmän Krishnasta ja kenties kiintyisin enemmän myös Krishnaan. Omalla tavallaan tämä kaikki tuntui luonnolliselta ja oikealta, mutta toisaalta huoleni eivät lakanneet niuhottamasta minulle. Mitä ateistiset vanhempani ja kommunistinen veljeni ajattelisivat?

Ja etenkin, oliko tämä polku oikeasti minun, vai olinko liian heikko etsimään omaa polkuani ja vain seurasin Yadubaraa? Siitä asti kun olin saanut kasteen, oli elämästäni tullut yhtä tarkkaavaista kuuntelua, jotta voisin vastaanottaa Prabhupadan ja Krishnan viestin. Kuulemalla ja hyväksymällä heidän sanansa, voisin kuulemma vapautua pelosta, sokeudesta, vihasta, maallisista kiintymyksistä ja päättäväisyydestä olla olematta joku muu kuin todellinen minäni (kuka ikinä sitten olinkaan); voisin oivaltaa itseni ja olla Krishnan rakastettu; kohtaloni olisi elää harmoniassa Hänen kanssaan, ja että olisi normaalimpaa minulle toimia näin, kuin vain keskittyä omaan itseeni.

Tämä sydämen muutos, kun ja jos se koskaan tulisi, olisi Krishnan tekonen, armon työtä

Se olisi ylhäinen lahja. Tai se voisi olla aivopesty seuraaja – kultin jäsen, joka sokeasti seurasi aviomiestään. Mieltä painava kysymys oli, ”Mitä minä ajattelin?” Tai enemmänkin, ”Ajattelinko?” Eräänä yönä Kesi-ghatalla juuri ennen nukahtamistani vastaus tuli luokseni: En pelkästään ajatellut, vaan lopulta myös tunsin.

Visakha Devi Dasin kirjasta Viisi vuotta, 11 kuukautta ja loppuelämäksi odottamatonta rakkautta (Five years, eleven months and a lifetime of unexpected love)

Jaa artikkeli: